Jäidenlähtö 2020: Talviseurannan kiinnostavimmat havaintopaikat

Mistä juuri nyt tarvittaisiin havaintoja järvien jäistä?

SYKE verkkopalveluista, kuten vaikkapa jarviwiki.fi tai talviseuranta.fi, jaetaan meren, vesitöjen ja yleensäkin ympäristön tilan tietoja. Niiden kautta voi myös ilmoittaa omia havaintojaan vaikkapa jää- ja lumitilanteesta. 

Keväällä 2020 kokeilemme yhdessä näihin havaintoihin uutta tekniikkaa: Nyt voimme näyttää missä juuri nyt olisi tarvetta juuri tietynlaisille havainnoille. Olemme SYKE ja Avoin ry yhteistyönä tehneet pienen esimerkin mitä se käytännössä voisi olla. Aiheeksi valitsimme järviltä keväällä sulavat jäät. Niiden seuraamiseen kehitämme myös satelliittikuviin perustuvia menetelmiä - tässä erilaiset havainnoinnin tavat voisivat tukea toisiaan. 

Miten voisimme alueen aikaisempien havaintojen kerääntymisestä laskea, kuinka kiinnostavia uudet havainnot tietyllä paikalla olisivat juuri nyt? Onko havaintoja jo kerralta saatu tarpeeksi, olisiko tauon jälkeen jo uusien havaintojen tekemisen aika? Tutustu kokeiluumme:

SEURANTAKIINNOSTUSDEMO https://seuranta.avoin.org/

Huomaa toki, että tässä on kyse menetelmän kokeilusta eikä valmiista palvelusta: Millaisia ajatuksia ja ideoita tällä tavalla tarpeen mukaan ohjautuva havainnointi herätti? Palautetta kerätään neuvontaosoitteeseemme:

havaitsemaan -yhteysosähköpostiosoite havaitsemaan@ymparisto.fi

Mobiiliystävällinen demo toimii ainakin Chrome, Safari ja Firefox selaimissa. Kokeilupaikkoja on tässä vaiheessa määritelty vasta muutamia, palautteen ja toimitettujen havaintojen perusteella innokkaasti seurattavia paikkoja voidaan määritellä jatkossa lisää:

  1. Asikkala, Asikkalanselkä
  2. Asikkala, Kajaanselkä
  3. Enontekiö, Kilpisjärvi
  4. Evijärvi, Evijärvi
  5. Hirvensalmi, Puula
  6. Inari, Inarijärvi
  7. Jyväskylä, Päijänne
  8. Kemijärvi, Kemijärvi
  9. Kuhmoinen, Tehinselkä
  10. Kuopio, Syväri
  11. Lahti, Vesijärvi
  12. Lohja, Lohjanjärvi
  13. Luumäki, Kivijärvi
  14. Posio, Yli-Kitka
  15. Ruovesi, Laivaranta
  16. Savitaipale, Kuolimo
  17. Savonlinna, Haapavesi
  18. Savonlinna, Pihlajavesi
  19. Suomussalmi, Kiantajärvi
  20. Tampere, Pyhäjärvi
  21. Viitasaari, Ylä-Keitele

Näiltä paikoilta kerätään jäätilanteen havaintoja juuri tänään, paikan päällä asioita havaitsevilta.

Ole varovainen mahdollisesti heikoilla jäillä! Turvallisin paikka havainnoida jäätä on rannalla: Siirrä havainnon piste sille vesialueelle jota havainnoit, jää paksuuden mittaus ei ole mitenkään välttämätön osa havaintoa.

Muilta alueilta voit kirjata havaintosi tämän sivun lopussa olevalla lomakkeella. Voit myös lähettää muita talvisia havaintoja talviseuranta.fi -sivuston Talviseurantalähetillä.

Miten tämä juttu toimii?

Lisää havaintoja

Kartta: Jäätilanne Talviseurannan kansalaishavaintojen mukaan

Jäähavaintoja muilta kuin yllä listatuilta paikoilta voit tallentaa tästä:

 

Odotathan että ilmoituslomake on täysin latautunut ja että karttanäyttö on paikantanut sijaintisi mikäli olet sen laitteellesi sallinut. Tarvittaessa avaa kartan vasemman alalaidan lukkosymboli klikkaamalla ja siirrä kartan näytön keskikohdan risti havaitsemasi ilmiön sijaintipaikalle. Siten havaintosi paikka tallentuu varmasti oikein. 

Kartalla näkyvän aineiston lähde, sen tietojen käyttölisenssi ja lomakkeella ilmoitettujen tietojen tallennusaineisto:

combined_ice_service_code_201806011206542 /  CC4.0-BY SYKE, CitobsDB kansalaishavainnot.fi 

Aineiston käyttöoikeudet ja vastuut, tietosuoja: SYKE CitobsDB käyttöehdot

Ilmoita kerätyssä aineistossa havaitsemistasi virheistä, kysy neuvoa ongelmatilanteissa tai lähetä parannusehdotuksia sähköpostilla osoitteeseen

havaitsemaan -yhteysosähköpostiosoite havaitsemaan@ymparisto.fi

Huomautus sivuston käyttäjille:

Tämä sivusto ja sen avulla toteutettava havainnointi on vielä testausvaiheessa. Kysymyslomakkeita ja sivuja muutellaan ja niiden toimivuutta arvioidaan saadun palautteen perusteella. Palveluita koekäyttävä testausryhmä voi lähettää palautetta ja kehitysehdotuksia yllä olevaan osoitteeseen

Julkaistu 19.2.2020 klo 18.24, päivitetty 19.2.2020 klo 18.33

Kohderyhmä: