Syken sosiaalisen median toimintapolitiikka

Suomen ympäristökeskus on monialainen tutkimus- ja asiantuntijalaitos. Tärkein tehtävämme on ratkaista yhteiskunnan polttavia kysymyksiä, joilla on vaikutusta ympäristöön. Rakennamme kestävää yhteiskuntaa noin 650 asiantuntijan voimin tiiviissä yhteistyössä kotimaisten ja kansainvälisten kumppanien kanssa.

Ympäristö on yhteinen asiamme myös sosiaalisessa mediassa

Tarjoamme julkiseen ja yksityiseen päätöksentekoon monitieteistä tutkimusta, tietoa sekä asiantuntevia palveluita. Osallistumme julkiseen keskusteluun monipuolisesti ja tuomme esille ympäristöön liittyviä asioita sosiaalisessa mediassa eli foorumeilla, joilla ihmiset muutenkin aktiivisesti toimivat. Haluamme edistää luotettavan ja avoimen tiedon saatavuutta sekä lisätä ymmärrystä ympäristöasioiden kytkennöistä.

Käytämme sosiaalisen median kanavia myös herättämään keskustelua toiminnastamme, tapahtumista ja ajankohtaisista asioista. Syke osallistuu julkiseen keskusteluun rakentavasti ja tukeutuen tutkittuun tietoon. Avoin ja toisia kunnioittava näkemysten vaihto on tervetullutta sosiaalisen median kanavillemme!

Noudatamme sosiaalisessa mediassa hyvän verkkokäyttäytymisen sääntöjä ja pyydämme myös keskustelijoita pitämään ne mielessä:

  • Kunnioita toisten mielipiteitä, älä nimittele.
  • Rasistiset ja muuten ihmistä, yhteisöä, uskontoa tai rotua loukkaavat viestit on kielletty.
  • Älä käytä alatyylisiä ilmaisuja tai kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen.
  • Älä linkitä lainvastaiseen tai asiattomaan materiaaliin.
  • Älä levitä salaliittoteorioihin, disinformaatioon tai valeuutisiin perustuvia kommentteja.
  • Muiden toimijoiden palvelujen tai tuotteiden mainonta, markkinointi ja myynti on kielletty.
  • Varaamme mahdollisuuden poistaa kommentit, joissa näitä sääntöjä rikotaan.
  • Jos käyttäjä rikkoo toistuvasti näitä sääntöjä, hänen pääsynsä sivulle voidaan estää.

Sosiaalisen median kanavien ylläpito ja kysymyksiin vastaaminen

Syken viestintä- ja markkinointiyksikkö vastaa organisaation sosiaalisen median kanavien ylläpidosta, käytöstä, toiminnan arvioimisesta ja kehittämisestä. Kanavien ylläpitäjät seuraavat keskustelua pääasiassa arkisin ja vastaavat asiallisiin kysymyksiin joko suoraan tai etsimällä Sykestä alan asiantuntijan vastaamaan.

Syken asiantuntijat voivat myös toimia omalla nimellään ja vastata kysymyksiin. Lisäksi Syken toimintaan liittyy erilaisten hankkeiden omia sosiaalisen median kanavia, joista vastaavat hankkeiden vetäjät.

Jos sinulla on kysyttävää Syken sosiaalisen median toimintapolitiikasta, ota yhteyttä viestintään.

Julkaistu 16.4.2021 klo 16.48, päivitetty 4.1.2024 klo 8.51
Kohderyhmä: