Väitös: Meriluonnon monimuotoisuuden, ekosysteemien tilan ja ekosysteemipalveluiden välisistä yhteyksistä (Marine biodiversity, its state and ecosystem services)

Uutinen 13.11.2023 klo 12.35
 

Uusi väitöstutkimus tarkastelee meriluonnon monimuotoisuuden ja merten ekosysteemien tilaa sekä näiden kytköksiä merten kykyyn tuottaa ekosysteemipalveluja, kuten mahdollisuutta kalastamiseen ja virkistäytymiseen. Väitöskirjassa analysoidaan myös meren tilan ekologisten indikaattoreiden toimivuutta. Ekologisia indikaattoreita ovat Itämerellä esimerkiksi eläinplanktonin keskikoko ja runsaus. Väitöskirjan tuloksia voidaan soveltaa muun muassa meren tilan indikaattoreiden kehittämisessä, merialuesuunnittelussa ja ekosysteemitilinpidossa. Syken tutkija Susanna Jernberg väittelee Helsingin yliopistossa perjantaina 17. marraskuuta.

Ekosysteemit ja luonnon monimuotoisuus heikentyvät nopeasti ihmisen toiminnan seurauksena. Siksi sekä luonnonympäristö että sen ihmiskunnalle tuottamat palvelut ja hyödyt ovat uhattuina. Ongelmaa on alettu ratkaista muun muassa ekosysteemilähestymistapaa käyttäen.

Toimiakseen ekosysteemilähestymistapa vaatii tietoa ekosysteemeistä, luonnon monimuotoisuudesta ja sen tilasta sekä siitä, miten nämä kaikki vaikuttavat ekosysteemipalveluiden tuotantoon. Ekosysteemipalvelut ovat riippuvaisia ekosysteemien tilasta sekä ekosysteemien rakenteista, prosesseista ja toiminnoista.

Lisää ymmärrystä tarvitaan myös ekologisista indikaattoreista, niiden kehittämisestä ja käytöstä ekosysteemien tilan määrittelyssä. Erityisen paljon tietopuutteita on meriekosysteemeistä, ja väitöstutkimus paneutuukin juuri näihin.

Tutkimuksessa on käytetty pohjoisen Itämeren pitkäaikaisseurantojen aineistoja. Aineistoa on kerätty myös alan kirjallisuudesta ja alan asiantuntijoilta.

Tuloksia voidaan soveltaa ekosysteemien hoidossa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin

Tutkimuksessa kehitettiin meren monimuotoisuuden tilan arviointia käyttäen hyväksi käytössä olevia monimuotoisuuden indikaattoreita, kuten eläinplankton-indikaattoria ja rannikkovesien pohjaeläinyhteisöjä kuvaavaa indeksiä.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että indikaattoreiden alueellinen kattavuus ja indikaattoreiden määrä vaikuttavat meren tilan arvioon. Lisäksi tulokset korostavat esimerkiksi erilaisten elinympäristöjen ja liikkuvien lajien, kuten hylkeiden ja kalojen, tärkeyttä ekosysteemipalveluiden tuotannolle pohjoisella Itämerellä.

Tutkimus valottaa, kuinka todennäköisyyspohjaista laskentamenetelmää, Bayes-verkkoja, voidaan käyttää ekosysteemin toimintojen ja palveluiden välisten yhteyksien määrittämiseen.

Väitöskirja selkeyttää sitä, miten ekologisia aineistoja voidaan hyödyntää ekosysteemipalvelututkimuksessa. Tuloksia voidaan soveltaa ekosysteemien hoidossa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Lisätietoa

FM Susanna Jernberg, Suomen ympäristökeskus (Syke)
etunimi.sukunimi@syke.fi, puh +358 40 041 5455

Väitöskirja Marine biodiversity, its state and ecosystem services tarkastetaan Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa 17.11.2023. klo 12.00 alkaen päärakennuksen salissa Tekla Hultin (F3003), Fabianinkatu 33, Helsinki.Tilaisuus on englanniksi.

Tilaisuutta voi seurata myös etänä

Väitöskirja: Marine biodiversity, its state and ecosystem services 


Kohderyhmä: