Uusi hanke selvittää vesienhoidon vaikutusta vesivoiman kykyyn toimia säätövoimana

Uutinen 25.8.2023 klo 9.40
Jämsänkoski kuohuu. © Kuva: Saija Koljonen Syke

Vesivoimalta odotetaan kykyä tuottaa sähköverkkoa tasaavaa säätövoimaa esimerkiksi tuulivoiman tuotannon vaihdellessa. Samaan aikaan vesienhoidolla pyritään parantamaan jokien ja vaelluskalakantojen tilaa. Yhteensovittamista varten tarvitaan lisää tietoa vesienhoidon toimenpiteiden vaikutuksista vesivoimatuotantoon. Kesällä alkaneessa hankkeessa selvitetään, miten vesienhoidon toimenpiteet, kuten kalatiet ja ekologisesti riittävän virtaaman ylläpito, vaikuttavat vesivoimalaitosten kykyyn toimia säätövoimana.

”Tavoitteena on arvioida vesienhoidon toimenpiteiden vaikutuksia vesivoimalaitosten säätökykyyn. Lisäksi tarkastellaan taloudellisia ja oikeudellisia näkökulmia ja vesienhoidon ekologisia hyötyjä. Vesivoimalaitoksen säätökykyä mallinnetaan mm. erilaisilla vesienhoidon toimenpideyhdistelmillä eli skenaarioilla”, kertoo hankkeen johtaja, tutkimusprofessori Maria Kopsakangas-Savolainen Suomen ympäristökeskuksesta. Sähköntuotannossa välttämätön sähköverkkoa tasaava säätövoima tuotetaan Suomessa yhä pääosin vesivoiman avulla.

Merkittävän haitan käsitettä selvennetään

Nyt käynnistyvä VHS-Säätövoima-hanke pureutuu vesivoimalle aiheutuvan merkittävän haitan määrittelyyn tapausesimerkkien avulla. ”Merkittävän haitan käsitettä tarkastellaan hankkeessa myös oikeudellisesta näkökulmasta. Samalla kiinnitetään huomiota sen määrittelyn eri mittakaavoihin, joita ovat esimerkiksi yksittäinen voimalaitos, vesimuodostuma ja vesivoimatuotannon kansallinen taso”, kertoo hankkeen oikeudellisen osion johtaja, ympäristöoikeuden professori Antti Belinskij Itä-Suomen yliopistosta.

Virtavesien ja vaelluskalojen kohtalo vaakalaudalla

Virtavesien rakentaminen ja säännöstely vesivoiman tuotantoa varten ovat muuttaneet Suomen vesistöjä merkittävästi. Tällä on ollut mittavat haitalliset vaikutukset virtavesiympäristöön ja vaelluskalakantoihin. ”Vaelluskalojen luonnollisen elinkierron ennallistamiseen tarvittavia toimenpiteitä on tehtävä pikaisesti, jos toiveissa ylipäätään on kantojen säilyttäminen. Valtaosa rannikkojokien alkuperäisistä vaelluskalakannoista on jo hävinnyt”, toteaa erikoistutkija Pauliina Louhi Luonnonvarakeskuksesta.

Lainsäädäntö velvoittaa saavuttamaan vesien hyvän tilan vuonna 2027

EU:n vesipuitedirektiivi vaatii jäsenmaita saavuttamaan pintavesien hyvän ekologisen tilan viimeistään vuonna 2027. ”Tarvittavat toimenpiteet hyvän ekologisen tilan saavuttamiseksi kuvataan vesienhoitosuunnitelmissa. Toimenpiteitä, jotka vaikuttavat vesivoimaan, ovat esimerkiksi kalateiden rakentaminen, säännöstelyn rajoittaminen ja ympäristövirtaaman takaaminen”, taustoittaa erikoistutkija Jarno Turunen Suomen ympäristökeskuksesta.

VHS-Säätövoima-hanke 2023–2024

Vesienhoidon toimenpiteiden vaikutus säätövoimaan -hanke toteutetaan osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaa (VN TEAS). Hankkeen päätavoitteena on arvioida jokivesien ja vaelluskalapopulaatioiden tilaa parantavien toimenpiteiden vaikutukset vesivoimalla tuotettavaan säätövoimaan ja sen tarpeisiin.

Suomen ympäristökeskuksen (Syke) vetämään hankkeeseen osallistuvat Luonnonvarakeskus (Luke), Itä-Suomen yliopisto (UEF) ja Aalto-yliopisto. Hanke julkaisee loppuraportin ja politiikkasuositukset syksyllä 2024.

Lisätietoja:

Hankkeen johtaja, tutkimusprofessori Maria Kopsakangas-Savolainen (sähkömarkkinat), Suomen ympäristökeskus (Syke), p. 0295 251 297, etunimi.sukunimi@syke.fi

Erikoistutkija Jarno Turunen (vesienhoito), Suomen ympäristökeskus (Syke), p. 0295 251 229, etunimi.sukunimi@syke.fi

Erikoistutkija Pauliina Louhi (vaelluskalat), Luonnonvarakeskus, p. 0295 322 189 etunimi.sukunimi@luke.fi

Vanhempi tutkija Iivo Vehviläinen (sähkömarkkinat ja skenaariot), Aalto yliopisto, p. 050 345 3705, etunimi.sukunimi@aalto.fi

Ympäristöoikeuden professori Antti Belinskij (oikeudelliset kysymykset), Itä-Suomen yliopisto, p. 046 920 9189 etunimi.sukunimi@uef.fi

Linkkejä

Hankesivu: Vesienhoidon toimenpiteiden vaikutus säätövoimaan (VHS-Säätövoima) (syke.fi)

Hankesivu: Vesienhoidon toimenpiteiden vaikutus säätövoimaan (VHS-Säätövoima)(tietokayttoon.fi)

Miten vaelluskalakantoja elvytetään rakennetuissa vesistöissä? (luke.fi)


Kohderyhmä: