Jatkuvatoimisia mittalaitteista vedenlaadun seurannassa yritettiin alkaa hyödyntää jo 1960- ja 1970-luvuilla. Yritykset kaatuivat kuitenkin teknologian, eritoten tiedonsiirron, kypsymättömyyteen. Minusta, parikymmentä vuotta myöhemmin syntyneestä ja teknologian kehityksen kanssa varttuneesta nuoresta tutkijasta, tuntuu käsittämättömältä, että 2020-luvun alkaessa nämä niin sanotut uudet mittausmenetelmät eivät ole vieläkään laajemmassa käytössä.
Kukaan ei varmaan kiistää jatkuvien mittausten ylivertaisuutta ajallisessa kattavuudessa - tietoja saadaan useita keroja tunnissa - ja kyvyssä havaita lyhytaikaisia ilmiöitä, kuten esimerkiksi sateiden jälkeisten virtaamahuippujen yhteydessä esiintyviä ravinnepiikkejä virtavesissä. Mikä sitten on viivyttänyt menetelmien laajempaa käyttöönottoa? Syynä eivät ainakaan enää ole teknologian rajoitteet.
Muutosten pitää olla hallittuja ja vaikutusten tiedossa
Siirtyminen uusiin menetelmiin vaatii toteutuakseen kattavat tiedot siitä, miten uudet menetelmät vaikuttavat saatuihin tuloksiin ja tulosten laatuun verrattuna perinteisellä menetelmillä saatuihin tuloksiin. Tämä vaatii ponnistuksia.
Lisäksi jatkuvatoimisten mittareiden tuottaman tiedon täysimittainen hyödyntäminen vaatii tulosten käyttäjiltä ajattelutapojen muutosta. Tiedontuotannon murroksen läpivienti vaatii eri toimijoiden aktiivista ja päämäärätietoista yhteistyötä, sillä muutos nyt vain on yleensä vaikeampaa kuin se, että toimitaan niin kuin on aina ennenkin toimittu.
Pitkät aikasarjat ovat äärimmäisen arvokkaita. Siksi uudistuksia tehtäessä on pidettävä kiinni menetelmien välisestä vertailtavuudesta. Sama koskee tietysti myös ajoittain uusiutuvia laboratoriomenetelmiä.
Joskus on kuitenkin välttämätöntä ottaa käyttöön uusia menetelmiä silläkin uhalla, että jotain menetettäisiin. Hyötyjen tulee kuitenkin olla suurempia kuin haittojen, ja muutosten pitää olla hallittuja ja vaikutusten tiedossa. Selvää on sekin, ettei tarve etenkin haastavimpien parametrien laboratoriomittauksille ole häviämässä mihinkään, ainakaan lähiaikoina.
Mittausepävarmuuden tulisi kulkea datan mukana tietokannoissa
Mikä sitten on käyttötarkoitukseen riittävä tiedon laatu? Tähän ei liene yleispätevää vastausta sillä käyttötarkoituksia on moneen lähtöön. Ensiarvoisen tärkeää kuitenkin olisi, että mittausdatan laatu tunnettaisiin ja laatutieto, käytännössä mittausepävarmuus, kulkisi datan mukana tietokannoissa. Näin luotaisiin hyvät edellytykset datan uudelleenkäytölle ja ympäristötiedon entistäkin monipuolisemmalle käytölle.
Jatkuvatoimisia mittauksia koskevat kansainväliset standardit ovat valitettavasti vähissä, samoin myös jatkuvatoimisten kenttämittausten osalta akkreditoidut toimijat. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että menetelmien soveltuvuus ja luotettavuus täytyy osoittaa tapauskohtaisesti, kuten velvoitetarkkailun – jo iäkkäähköissä - yleisohjeissa todetaan.
Ongelmiin etsitään ratkaisuja. Siinä eturintamassa on maa- ja metsätalousministeriön rahoittama sinisen biotalouden hanke Vesivarojen mittausten ja havainnoinnin digitalisaatio - Uusien mittausteknologioiden älykäs hallinta VEMIDI. Hankkeessa on kehitetty - ja onnistuneesti demonstroitu – ratkaisuja, kuten automaattista laadunvarmistusta läpivirtaustyyppisiin jatkuvatoimisiin kenttämittausmenetelmiin.
Suunnannäyttäjiä kaivataan
Jatkuvatoimisten mittausten käyttökelpoisuuden osoittamiseksi tarvitaan kuitenkin vielä lukuisia eri sovelluskohteilla ja mittausparametreilla tehtäviä demonstraatioita. Niitä tulisi toteuttaa erityyppisten toimijoiden kuten tutkimuslaitosten, yliopistojen, yhdistysten ja yrityksien yhteistyönä. Tällöin eri näkökulmat tulevat paremmin huomioiduksi ja voidaan saavuttaa yhteisymmärrys siitä, mihin jatkuvatoimiset mittalaitteet soveltuvat.
Suomella on maailmalla teknologian ja ympäristön saralla hyvä maine ja täällä hyväksi todetuille ratkaisuille löytyy varmasti kysyntää maailmalla.
Tutkija Joonas Kahiluoto kehittää SYKEssä laboratorio – ja mittausautomaatiota ja toimii VEMIDI-hankkeen projektipäällikkönä. Vapaa ajallaan hän tykkää juosta erilaisten pallojen perässä ja pelata jo aivan liian vanhoja tietokonepelejä.
Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa.