Yhdyskuntarakenteen tutkimusta tarvitaan Kajaanissa ja muualla, Kajaanin kaupungin yleiskaavoittaja Ismo Vendelin

Uutinen 3.10.2019 klo 7.56
 
 
Kajaanin kaupungin yleiskaavasuunnittelija Ismo Vendelin
Kajaanin kaupungin yleiskaavasuunnittelija Ismo Vendelin

Kajaanin kaupungin ajankohtaiset maankäytön kehittämiskysymykset liittyvät yhdyskuntarakenteen toimivuuteen, väestönmuutokseen ja sen hallintaan sekä asuinalueiden houkuttelevuustekijöihin. Kajaanin tapaustutkimuksen tavoitteena on yhdessä SYKE:n osaavien ammattilaisten kanssa tarkastella alueiden välistä muutosdynamiikkaa sekä koko kaupungin että luonteeltaan erilaisten maaseutumaisten ja kaupunkimaisten asuinalueiden tasolla. Lisäksi tapaustutkimuksessa on tarkoitus pohtia asuinalueiden ja palveluverkon suhdetta mm. koulu- ja työmatkojen liikennevirtojen kautta.  

Helsingissä 30.8.2019 pidetyssä hankkeen aloitusseminaarissa oli edustettuna varsin monipuolinen osallistujajoukko käytännössä lähes ympäri Suomen. Maantieteellisestä sijainnista ja kunta- tai seutukoosta riippumatta kaikkia tapaustutkimuksia leimasi yhteinen lähtökohta – yhdyskuntarakenteen muutosten syvällinen ymmärtäminen ja analyyseista johdettava alueiden maankäytön hallittu kehittäminen. Useilla kaupunkiseuduilla keskeiset tutkimuskysymykset ja tavoitteet olivat jo varsin perusteellisesti mietittyinä. Erityisen rohkaisevaa oli huomata, kuinka eri tapaustutkimuksissa esille nousseet teemat leikkasivat keskenään, ja miten mukana olevat kaupunkiseudut voivat hankkeen edetessä tietoa vaihtamalla varmasti tarjota hyödyllisiä näkemyksiä toinen toisilleen. 

Väestönmuutoksen moninaiset osatekijät ja yhdyskuntarakenteen toimivuus sekä teemojen toisiinsa kytkeytyminen nousivat hankkeen ensimmäisen yhteisen tapaamisen aikana esille keskeisinä näkökohtina, joiden puitteissa Kajaanilla on yhteisiä tutkimusintressejä muiden tapaustutkimusten kanssa. Analyyseihin perustuva monipuolinen tutkimustieto ympäristön muuttuvasta tilanteesta on olennaisimpia resursseja kuntatason suunnittelun ja päätöksenteon tueksi. YKR-demo-hankkeella on kaupunkiseutujen ja kuntien näkökulmasta paljon annettavaa.

Ismo Vendelin, Yleiskaavasuunnittelija, Kajaanin kaupunki


Kohderyhmä: