Tutkittu ympäristötieto maakuntakaavoituksessa (TUUMA)

Hankkeessa tutkitaan, miten ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuteen liittyvä tutkimustieto on välittynyt maakuntakaavoitukseen viimeisen 20 vuoden aikana. Hanke kestää vuoden, ja on osa Suomen kulttuurirahaston ja Suomen Akatemian Tutkittu tieto ja päätöksenteko -ohjelmaa. SYKE toteuttaa hanketta yhteistyössä Kymenlaakson liiton, Tampereen yliopiston sekä Ympäristötiedon foorumin kanssa. Hanketta rahoittaa Suomen kulttuurirahasto.

Vaikka ympäristöä koskevan tutkimustiedon välittymistä maankäytön suunnitteluun pidetään tärkeänä ja siihen on kehitetty menetelmiä ja välineitä, tutkitun ympäristötiedon tulkinnasta, vaikuttavuudesta sekä sen aseman mahdollisista muutoksista viime vuosikymmenien suunnittelussa tiedetään melko vähän. TUUMA-hankkeen tavoitteena on tuottaa uutta empiiristä tietoa siitä, miten tutkittua ympäristötietoa on hyödynnetty maakuntatason suunnittelussa sekä miten tieto on vaikuttanut alueellisen tason päätöksentekoon. 

Hankkeen tapaustarkastelukohteena on Kymenlaakson maakunta. Tutkimuksessa analysoidaan maakunnan suunnittelua viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta hyödyntäen kaavoituksen yhteydessä tuotettua kirjallista ja kartta-aineistoa sekä erikseen hankkeessa kerättävää haastattelu- ja työpajakeskusteluaineistoa.

Hankkeen tuottamaa tietoa tarvitaan muun muassa maankäytön suunnittelun ohjauksen ja käytäntöjen sekä tutkimuksen ja päätöksenteon vuoropuhelun kehittämisessä.

TULOSSA ALKUKESÄLLÄ 2019! Seminaari ja työpaja maakuntakaavoittajille ja ympäristötiedon tuottajille. Tilaisuudessa esitellään TUUMA-hankkeen alustavia tuloksia sekä tehdään vuorovaikutteista analyysia ympäristötiedon käytöstä maakuntakaavoituksessa Suomessa.

Lisätiedot

Hankkeen johtaja, ryhmäpäällikkö Riikka Paloniemi
Puh. +358 295 251 474
Sp. 
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Twitter: @RiikkaPaloniemi

Tutkija Aino Rekola
Puh. +358 295 251 871
Sp.
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Twitter: @ainorekola 

Julkaistu 6.11.2018 klo 16.39, päivitetty 3.4.2024 klo 10.23

Kohderyhmä: