Lämmin sää nostaa kevättulvia pohjoisen joilla

Tiedote 29.4.2016 klo 12.26

SYKEn ja Ilmatieteen laitoksen yhteinen Tulvakeskus tiedottaa

Kiiminkijoki
Kiiminkijoki 29.4.2016 Kuva: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Lämmin sää on saanut pohjoisten jokien vedenpinnat nousuun Tornionjoella ja Kemijoella. Iijoella ja Simojoella jokien pinnat nousevat vapun aikana keskimääräisen kevättulvan tasolle. Ounas- ja Kemijoen kevättulvista ennustetaan keskimääräistä suurempia. "Suuremmilta tulvavahingoilta vältyttäneen, jollei jääpatoja synny", johtava hydrologi Bertel Vehviläinen sanoo.

Tulvahuiput ajoittuvat toukokuun alkupuolelle. Ivalojoelle huippua ennustetaan ensi viikon loppupuolelle. Tornionjoen tulvahuippu ajoittuu toukokuun puoliväliin tai loppupuolelle. Sulamiskauden säällä on suuri vaikutus kevättulvien suuruuteen.

Tulvalukemiin nousseet virtaamat Etelä-Pohjanmaalla ja Kaakkois-Suomessa ovat kääntyneet laskuun. Lähipäiville ei ole ennustettu suuria sateita, joten lasku tulee jatkumaan viikonlopun yli.

Jäiden ennustetaan lähtevän Simojoella torstaina tai perjantaina. Jäiden kasautuminen voi aiheuttaa nopeaa vedennousua myös Kivi-, Kuiva-, Livo- ja Siuruanjoella. Tornionjoen alaosan jäänlähtö ajoittuu ennusteen mukaan vapun tienoilla. Lapissa jäiden heikkous pienentää jääpatoriskiä.

Saimaan ja Päijänteen vedenkorkeudet ovat puolisen metriä korkeammalla kuin tavallisesti vappuna. Saimaan vedenpinnan ennustetaan nousevan 5 - 20 cm ja Päijänteen 20 cm kesäkuun alkuun mennessä. Koska vedenkorkeus on ns. normaalivyöhykkeen yläpuolella aloitetaan Saimaalla 2.5. lisäjuoksutukset. Näin myös pienennetään tulvariskiä touko-kesäkuussa.

Tulvatilanteen seuranta

Twitter

Tulviin varautuminen

Lisätietoja

Tulvatilanne ja ennusteet

Johtava hydrologi Bertel Vehviläinen, Suomen ympäristökeskus, puh. 0295 251 731

Tutkija Harri Myllyniemi, Suomen ympäristökeskus, puh. 0295 251 439

.............................................................................

Tulvakeskus

Tulvakeskus on Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteinen palvelu, joka perustuu tiiviiseen yhteistyöhön ELY-keskusten ja pelastuslaitosten kanssa.


Kohderyhmä: