Sustainable Drug Discovery and Development with End-of-Life Yield (SUDDEN)

 

SUDDEN on moni- ja poikkitieteinen tutkimushanke, joka pyrkii ratkaisemaan lääkkeiden kehitykseen, tuotantoon, kulutukseen ja elinkaaren loppuun liittyviä ympäristöhaittoja ja kestävyyshaasteita. Hankkeessa etsitään ratkaisuja lääkkeiden elinkaaren aikana syntyvien ympäristöhaittojen vähentämiseksi ja lääkealan kestävyyden parantamiseksi.

Hankkeen tavoitteena on tuottaa tietoa, jonka avulla jätevedenpuhdistus prosessit voitaisiin suunnitella poistamaan paremmin mm. lääkeaineita sekä tietoa, jonka avulla lääkeaineiden hajoamista erilaisten puhdistusprosessien aikana voitaisiin ennustaa jo uusien lääkeaineiden suunnittelun yhteydessä. Tavoitteena on myös parantaa jätevedenpuhdistuksessa syntyvän lietteen käyttömahdollisuuksia esimerkiksi lannoitemateriaalina tutkimalla mädätyksen, kompostoinnin ja termisen käsittelyn vaikutusta lietteen sisältämien lääkeaineiden pitoisuuksiin. Kiertotalouden tavoitteena on tehostaa ravinnepitoisen lietteen hyödyntämistä mm. peltolevityksessä. Hankkeessa selvitetään pelloille levitetyn ja lietteestä jatkojalostetun lannoitemateriaalin sisältämien lääkeaineiden muuntumista maaperässä pitkän ajan kuluessa.

Hanke tukee kiertotalouteen siirtymistä kehittämällä uusia teknologisia ratkaisuja lääkepakkausten pakkausmateriaalien kierrättämiseksi sekä tuottamalla päätöksenteon tueksi suosituksia toimenpiteistä ja ohjauskeinoista, jotka mahdollistavat lääkepakkausten ympäristön kannalta kestävämmät pakkausratkaisut.

 

Lisätietoja

Hankkeen vetäjä, Erikoistutkija Sari Kauppi, Suomen ympäristökeskus Syke, etunimi.sukunimi@syke.fi

 
Julkaistu 4.5.2020 klo 16.53, päivitetty 5.3.2024 klo 14.37