Kohdennetut keinot kierrätyksen kasvuun – taloudelliset vaikutukset ja toteutettavuus (KEIKKA 2)

SYKE_Bio-kierto_verkko
 

Yhdyskuntajätteen kierrätysaste on pysytellyt pitkään 30 prosentin tuntumassa. Vuoden 2015 yhdyskuntajätetilastoinnin menetelmiä tarkistettiin ja tuoreimman tilaston mukaan Suomen yhdyskuntajätteen kierrätysaste on 41 %. Euroopan Unionin jätedirektiivin mukaan jäsenmaita sitoo kuitenkin 50 % kierrätystavoite, joka tulisi saavuttaa vuoteen 2020 mennessä.

Kohdennetut keinot kierrätyksen kasvuun (KEIKKA) -hankkeessa identifioitiin keskeisimmät ohjauskeinot yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja materiaalihyödyntämisen lisäämiseksi. KEIKKA 2 -hankkeen tavoitteena on arvioida edeltävässä hankkeessa ehdotettujen yhdyskuntajätteen kierrätystä lisäävien ohjauskeinojen taloudellisia vaikutuksia ja yhteiskunnallista kannattavuutta.

Tarkasteltavat ohjauskeinot ovat: kiinteistökohtaisen hyötyjätelajittelun velvoiterajojen kiristäminen taajamissa, kotitalouksien lajitteluneuvonnan tehostaminen, painoperusteinen PAYT-maksujärjestelmä sekä hyötyjätelajittelun velvoiterajat hallinto-, palvelu- ja elinkeinotoiminnoissa syntyvälle yhdyskuntajätteelle. Politiikkakeinoista aiheutuvia kustannuksia ja muita talousvaikutuksia voivat olla mm. investointi-, käyttö- ja ylläpitokustannukset, hallinnolliset kustannukset, vaikutukset työllisyyteen sekä toimilla saavutettavat säästöt ja liiketoimintapotentiaali.

Taloudellisten vaikutusten lisäksi arvioidaan lopuksi ohjauskeinojen toteutettavuutta. Toteutettavuuden arvioinnissa otetaan huomioon tekninen toteutettavuus, toimintaympäristössä oleva tuki tai este (esim. lainsäädäntö tai vallitsevat käytännöt), näköpiirissä olevat muutokset tai trendit, sekä yleinen hyväksyttävyys.

Lisäksi hankkeessa selvitetään yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteissaan onnistuneiden maiden (Ruotsi, Itävalta ja Wales) korkeiden kierrätysasteiden taustalla olevia tekijöitä: käytössä olevia politiikkakeinoja, toimintaympäristöä, tilastointitapoja ja määritelmiä sekä muita kierrätysasteeseen keskeisesti vaikuttajia muuttujia.

Julkaistu 10.7.2017 klo 15.54, päivitetty 3.7.2018 klo 11.15