Kirjallisuusselvitys mikromuovijätteen esiintymisestä Itämeressä (MikroPOP) ja sen mahdollisesta yhteydestä haitallisten aineiden esiintymiseen

Tausta

Merten roskaantuminen on viime vuosina yhä suurempaa huomiota saanut globaali ympäristöongelma. Valta osan merissä olevasta roskasta arvellaan olevan peräisin maalta ja koostuvat pääasiassa muovista. Mikroroskaksi kutsutaan nykyisin, NOAA:n määritelmän mukaan (National Oceanic and Atmospheric Administration), alle 5 millimetrin kokoista roskaa, jonka olemassaoloon on alettu kiinnittää huomiota vasta viimeisen vuosikymmenen aikana.

Vesiympäristöön päätyneet mikromuovit voivat olla esimerkiksi pieneksi jauhautunutta muovia, lumenkaatopaikalta peräisin olevaa autonrengaspurua, vaatteiden sisältämiä keinokuituja tai kosmetiikan sisältämiä muovirakeita, jotka kulkeutuvat mereen jätevedenpuhdistamoiden tai hulevesien kautta. Muovit voivat sisältää jo itsessään erilaisia haitallisia yhdisteitä kuten pehmentimiä, palonsuoja-aineita tai stabilointiaineita, mutta ne kykenevät myös sitomaan ympäristömyrkkyjä. Haitalliset yhdisteet voivat kulkeutua mikromuoveihin kiinnittyneinä pitkiäkin matkoja tai kertyä eliöihin. Joidenkin tutkimusten mukaan esim. linnuista mitatut haitallisten yhdisteiden pitoisuudet ovat korreloineet niiden syömien muovijätemäärien kanssa.

Tavoite

Tämän kirjallisuusselvityksen tarkoituksena on kartoittaa pääasiassa mikromuoviroskan esiintymistä ja kulkeutumisreittejä meriympäristöön, lähinnä Itämereen, olemassa olevan tiedon perusteella. Lisäksi selvityksessä tarkastellaan muovien kykyä sitoa haitallisia aineita, kuten POP –yhdisteitä sekä muovien roolia haitallisten yhdisteiden kulkeutumisessa.

Lisätietoja

Päivi Munne, Suomen ympäristökeskus
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Julkaistu 22.9.2015 klo 12.33, päivitetty 26.4.2017 klo 13.50