Innovatiiviset lähestymistavat meriluonnon monimuotoisuuden tilan arvioinnissa ja seurannassa (MARMONI)

 

Tarkoitus

MARMONI-hankkeen tavoitteena oli kehittää uusia menetelmiä Itämeren meriluonnon monimuotoisuuden seurantaan ja arviointiin. Tuloksia sovelletaan Euroopan Unionin meristrategiadirektiivin toimeenpanossa. Direktiivin tavoitteena on meren hyvää tila ja luonnon monimuotoisuus on keskeistä sitä arvioitaessa.

Hankkeessa 70 asiantuntijaa neljästä maasta edistivät onnistuneesti Itämeren eliöstön ja monimuotoisuuden tilan arviointia. Arviointia varten kehitettiin ja testattiin uusia indikaattoreita, niiden vaatimia seuranta- ja analyysimenetelmiä sekä tilan arviotyökalu. Mittavat kenttätyöt keskittyivät valituille merialueille Suomen, Viron, Latvian ja Ruotsin vesillä. Suomessa kenttätyötä tehtiin Saaristomerellä, Tammisaaren edustalla, avoimella Suomenlahdella ja suomalaiset osallistuivat kenttätöihin myös Viron rannikolla.

MARMONI esitteet

Tuloksia

MARMONI onnistui hyvin keskeisessä tavoitteessaan kehittää indikaattoreita Itämeren monimuotoisuuden seurantaan vapaan veden ja pohjan eliöyhteisöille sekä kala- ja lintukannoille. Hankkeessa kehitettiin menetelmiä, täysin uusia tai  vanhoista muokattuja, joilla Itämeren biologista monimuotoisuutta voidaan seurata. Niiden lisäksi rakennettiin nettipohjainen työkalu, joka mahdollistaa yksittäisten indikaattorien tietojen yhdistämisen kokonaisarvioksi Itämeren biologisen monimuotoisuuden tilasta. Hanke osallisti Itämeren eri toimijoita. Ympäristötietoisuutta lisättiin tuottamalla lukuisia julkaisuja ja järjestämällä tilaisuuksia eri kohderyhmille. Hankkeen puitteissa muun muassa koulutettiin vapaaehtoisia havainnoimaan Itämeren ympäristöä. Havaintoja kerättiin LEVÄVAHTI-kännykkäsovelluksella; avuksi koulutukseen tehtiin opetuspaketti. 

 

 

 

 

Keskeiset tulosjulkaisut

Nettipohjainen Itämeren biologisen monimuotoisuuden arviointityökalu

Esitteitä ja julisteita Itämeren monimuotoisuudesta

Esite EU:n meristrategiadirektiivistä (.pdf)

Itämeri-havainnoinin opetuspaketti

 

Levävahti

 

 

Lisätietoja hankkeesta

MARMONI-hankkeen pääsivu (englanniksi)

MARMONI-tuloksia lyhyesti ( englanniksi) (.pdf)

Tutkija Heidi Hällfors
Suomen ympäristökeskus SYKE
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
puh. + 358 295 251 114

 

 

Julkaistu 22.6.2015 klo 12.43, päivitetty 2.8.2023 klo 15.35