Hiilineutraalisuus on käsitteenä laajasti käytössä, mutta sen sisältö, rajaus, mittaaminen ja todentaminen voivat olla eri yhteyksissä erilaisia. Tämä jättää paljon tulkinnanvaraa termin käytölle myös yrityksissä. Siihen liittyy helposti viherpesun leiman vaara, jos hiilineutraalisuuden tavoittelua ei pystytä määrittelemään yhteisten pelisääntöjen mukaisesti eivätkä omat toimintamallit tue uskottavasti tavoitteen saavuttamista.
Yleisesti hiilineutraaliudella tarkoitetaan sitä, että tuotetaan vain sen verran hiilidioksidipäästöjä kuin niitä pystytään sitomaan. Standardi (ISO 14021) määrittelee hiilineutraalisuus –termin siten, että hiilineutraalin tuotteen tai systeemin hiilijalanjälki koko elinkaaren ajalta on nolla. Olennaisin ja tärkein keino hiilineutraaliuden saavuttamiselle ovat organisaatioiden omat energiatehokkuuteen tähtäävät toimenpiteet ja investoinnit päästöjen alentamiseksi. Kompensaatiota (carbon offsetting) voidaan lähtökohtaisesti käyttää täydentävänä keinona vain silloin kun oman toiminnan tehokkuuden parantaminen ei riitä hiilineutraaliuden saavuttamiseksi. Hiilineutraalisuuden standardit ja ohjeistukset eivät kuitenkaan aseta rajaa, mikä on riittävä omien toimien päästövähennys ja mikä hyväksyttävä kompensoinnin osuus.
Tässä hankkeessa päivitettiin olemassa oleva tieto, käytännöt ja esimerkit hiilineutraalisuus-käsitteen ympärillä. Sitran järjestämässä työpajassa (15.4.2015) pohdittiin hiilineutraalisuus käsitteen nykytulkintoja suomalaisten yritysten näkökulmasta, ja miten sitä voidaan hyödyntää liiketoiminnassa. Lisäksi tuotiin esiin kädenjälkiajattelua (positive handprint) ja kuinka sitä voitaisiin käyttää yritysten viestinnässä. Työpajan tavoitteena oli luoda pelisäännöt sille, miten yritykset voivat pyrkiä hiilineutraaleiksi ja käyttää termiä liiketoiminnassaan, erityisesti viestinnässä, markkinoinnissa ja strategisessa suunnittelussa.