Kittilään ennustetaan tavallista suurempaa tulvaa, vahingot mahdollisia

Tiedote 20.5.2014 klo 14.44
Tulvakeskus ja Lapin Ely-keskus tiedottavat

Hyvin lämmin sää on saanut Lapissa lumet sulamaan nopeasti ja jokien virtaamat ovat kasvussa. Ounasjoella virtaama kasvaa nopeasti ja Kittilässä vedenkorkeus on noussut kahdessa päivässä metrillä. Kittilän kevättulvasta ennustetaan keskimääräistä tai sitä suurempaa ja vedenpinta voi nousta vahinkorajalle. Vesi saattaa nousta Kittilässä viemäreihin jo keskiviikkona. Tulvahuippua ennustetaan viikonlopulle. Muutamaksi päiväksi viilenevä sää hidastaa virtaamien kasvua, mutta toisaalta alueelle ennustetut sateet saattavat nostaa virtaamia nopeastikin.

Kemijoen kevättulva on keskimääräinen tai sitä pienempi ja tulvahuippu on torstaina tai perjantaina. Kuusamon Oulankajoelle ennustetaan tulvahuippua torstaiksi. Metsähallituksen mukaan Karhunkierroksen reitti on poikki Koutajoen riippusillan kohdalla tulvan takia. Retkeilijät ohjataan kiertoreitille.

 

Ivalojoen tulvahuipun ennustetaan olevan keskimääräistä pienempi. Sään viileneminen hidastaa Ivalojoella virtaamien kasvua ja siirtää tulvahuipun todennäköisesti ensi viikon alkuun.

Tornionjoella kevättulvahuiput ajoittuvat ensi viikolle ja ovat ennusteiden mukaan keskimääräistä suurempia. Vedenkorkeudet voivat Torniossa ja Pellossa nousta vahinkorajojen tuntumaan. Tulvien lopullisen suuruuden ratkaisee kuitenkin seuraavan viikon sää.

 

Suurimmat Lapin joet ovat aukoneet jääpeitteensä rauhallisesti ja ovat pääosin jo jäättömiä.

Lokan ja Porttipahdan vedenkorkeudet ovat lähteneet nousuun lumien sulaessa. Kemijärven pinta on nyt nousussa säännöstelyn lupaehtojen mukaisesti ja järvi on täynnä toukokuun lopulla. Seitakorvan juoksutus on aluksi 400 m3/s ja seuraavan viikon 50-300 m3/s.

 

Inarijärven vedenpinta on noin 20 cm ajankohdan keskitasoa alempana. Vedenpinnan on nyt nousussa lumien sulamisen seurauksena ja nousu jatkuu kesäkuun loppuun asti. Kaitakosken juoksutus on hiukan ajankohdalle tavanomaista pienempää, 90 m3/s.


Lapin tulvatilanteen seuranta

Twitter

#tulvat, #tulvakeskus

Tulviin varautuminen

Lisätietoja

Tulvatilanne ja ennusteet

Vesivara- ja ympäristöpalvelut -ryhmän esimies Timo Alaraudanjoki, Lapin Ely-keskus, puh. 0295 037 282

Johtava hydrologi Bertel Vehviläinen, Suomen ympäristökeskus, puh. +358 295 251 731

Tutkija Harri Myllyniemi, Suomen ympäristökeskus, puh. +358 295 251 439

Kittilän tulvasuojelu: palopäällikkö Jorma Ojala, Lapin pelastuslaitos, puh. 020 131 1315

 

Tulvakeskus

Tulvakeskus on Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteinen palvelu, joka perustuu tiiviiseen yhteistyöhön ELY-keskusten ja pelastuslaitosten kanssa.


Kohderyhmä: