Suomalaisten vähentynyt silakankulutus viime vuosikymmeninä on jo tiedostettu asia. Kun mennään kauemmas ajassa ja sisämaahan, sama kohtalo on myös särjellä ja lahnalla – vaikka ne olisivat meille edelleen mainioita proteiinilähteitä. Keksit kyllä heti hyviä syitä syrjintään: perkaaminen, ruodot, saatavuus. Makuun et voi ehkä vedota, koska et ole maistanut.
Entäs ne myrkyt? Tähän minulla luulisi olevan jotain sanottavaa 30 vuoden kokemuksella. Kun halutaan edistää ylimääräisten ravinteiden poistoa vesistöistä, puhdasta lähiruokaa, omavaraisuutta ja vientiäkin, meillä pitää olla varmaa tietoa paitsi kalojen, myös niiden elinympäristön puhtaudesta. Tiedämme toki että särkikaloissa on lähtökohtaisesti vähemmän myrkkyjä kuin petokaloissa – mutta mitattua tietoa onkin järkyttävän vähän!
Tässä kannattaisi ottaa askelia eteenpäin: meillä on vajaasti hyödynnettyjä särkikalakantoja eri puolilla Suomea, niin Itämeren rannikolla kuin sisävesissä. Niille kannattaisi räätälöidä hoitokalastus. Särkien hoitokalastus voisi edistää myös petokalakantojen rakenteen kehittymistä toivottuun suuntaan. Jotta tähän win-win tilanteeseen päästään, tarvitaan monia toimia, joista puutun tässä vain yhteen: puhtauden todentamiseen erilaisissa olosuhteissa.
Meillä on jo tietoa siitä, että petokalojen myrkkypitoisuudet ovat vähentyneet teollisuuden alapuolisissa vesissä ja kaupunkien lähistöllä. Tiedämme myös, että vesissä, jotka kärsivät ”vain” rehevöitymisestä, myrkkyjä ehtii kertyä kaloihin vähemmän, koska kalat kasvavat niissä nopeammin.
Jos tuntisimme alueellisesti laajemmin ja erilaisissa vesistöissä alempana ravintoketjussa olevien, ei-petokalojen vaarallisten aineiden pitoisuuksia, siitä hyötyisi hyvin moni yhteiskunnan sektori:
Kuluttajat osaisivat etsiä ja vaatia särkikaloja ja niistä valmistettuja tuotteita kauppaan, koska luottaisivat niiden terveellisyyteen ja turvallisuuteen. Kotimaisen kalan käyttö korvaisi sekä ulkomaista kalaa että lihantuotantoa proteiinilähteenä. Tämä olisi paitsi vesi- myös ilmastoteko!
Vesien tilan parantamiseksi työskentelevät viranomaiset ja sidosryhmät saisivat lisää tietoa vesistöjen ja kalapopulaatioiden tilasta, ja tulokset lisäisivät hoitokalastusten kiinnostavuutta vesienhoitomenetelmänä.
Ammatti- ja vapaa-ajan kalastajat sekä kalakauppa ja kalastusmatkailuyrittäjät kiittäisivät: Mittaustulokset olisivat ”sertifikaatti”, joka edistäisi särkikalavarantojen hyödyntämistä koko kalastussektorilla ja mahdollistaisi särkikalan kotimaisen kulutuksen ja viennin lisäämisen.
Elintarviketeollisuus, ravintola-ala ja oppilaitokset voisivat ottaa tulokset huomioon särkikalatuotteita suunnitellessaan, valmistaessaan ja markkinoidessaan. Kalatalouden innovaatio-ohjelmassa kehitellään jo nyhtökalaa ja tuotteita kalan suomuista, jotka ovat muun muassa gelatiinin ja hyvin imeytyvän kalsiumin lähteitä.
Olisi selkeä edistysaskel, että keskustelu ympäristölle vaarallista aineista ja ihmisen altistumisesta niille kehittyisi järkevän ja monisuuntaisen riskikommunikaation suuntaan, ja vieläpä perustuisi mitattuun tietoon. Meill’ on kuulemma puhtaimmat veet, mutta sovitaanko silti tietoyhteiskunnassa että suomalainen ei usko ennen kuin näkee – mustaa valkoisella?
Jaakko Mannio on johtava tutkija SYKEn Kestävän kulutuksen ja tuotannon keskuksessa. Hän koordinoi haitallisten aineiden kartoittamista ja seurantaa vesiympäristössä. Kalasteleekin kun pallopeleiltään ehtii.
Puh. 0295 251 406
etunimi.sukunimi@ymparisto.f
Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa